Jatkuu 1. osasta.

Päivä 5

Alta – Sodankylä

Herätessäni oli aamuöinen tuntureilta puhaltava kylmä tuuli tiessään ja majoitustilani lämpötila oli saavuttanut kesälukemat. Avatessani takaoven huomasin Oskun jo touhuavan leirissä. Kevyen aamupalan yhteydessä nautimme tähän asti reissun upeimmasta leiripaikasta ja lämpimästä auringonpaisteesta. Jonkin aikaa oleiltuamme leirissä alkoi joitain yksittäisiä matkailuautoja ajaa ohi. Tässä vaiheessa kulkusuuntamme tulisi olemaan Altasta etelään. Kasasimme leirin ja lähdimme itsekin ajamaan postitietä pitkin. Kuten edellisen reissun Kemihaaran huoltotie, olimme myös tämän Altan vanhan postitien bonganneet netin matkaenduromoottoripyöräilyyn erikoistuneilta foorumeilta.

Odotuksemme olivat korkealla ja ainakin alkumatkasta maisemat olivat upeita, vaikkakin tie oli aivan tavallista hyväkuntoista soratietä. Tie kulki jonkinlaisen hautavajoaman vierellä. Itse vajoaman reunalle oli pystytetty suuria ristejä säännöllisin välimatkoin. Muutaman kilometrin päästä edessä näkyi tasainen kivilaatta, jonne aiemmin näkemämme matkailuautot olivat pysäköineet. Paikalla oli muistomerkki, jota kävimme ihmettelemässä. Matkailuautojen läsnäolo vaikutti uhkaavasti siltä, että itse postitiellä tulisi olemaan muutakin liikennettä.

Jatkettuamme matkaa saavuimme kuitenkin kohtaan, jossa tie laskeutui pieneen vajoamaan ja sen pohjalla oli tien poikki muutaman kymmenen metrin pituinen lumihanki. Hangen etupuolella näkyi auton jälkiä, jotka olivat kääntyneet ympäri ja palanneet tulosuuntaansa. Tämä sopi meille. Ajoimme nelivedolla lumen läpi ja tiesimme, ettei ainakaan yhtään matkailuautoa olisi samalla tieosuudella vastassa.

Postitie jakaantuu kahteen osaan pohjoiseen ja eteläiseen. Näitä jakaa asfalttitie, jonka postitie ylittää. Pohjoinen osa, josta aloitimme, oli todella helppokulkuista hiekkatietä. Maisemiltaan tämä oli puutonta ylänköä. Siellä täällä näkyi pieniä lampia ja lumisia kohtia. Asvalttitien ylityskohdassa oli jonkinlainen matkailupalveluita tarjoava yritys. Paikallisten matkamuistojen lisäksi tarjolla oli Ukraina-teemaisia tuotteita. Ilmeisesti paikan omistajat olivat ukrainalaissyntyisiä. Nautimme paikan kahviossa kahvit ja herkullista täytekakkua.

Postitien eteläisempi osuus alkoi paikallisen porotilallisen pihasta, missä koirat jahtasivat haukkuen autojamme jonkin matkaa. Porotilan portin jälkeen tien kunto oli hieman huonompi kuin pohjoisella osuudella. Tämä lupasi hyvää. Tie jatkui kuitenkin paria helppoa puron ylitystä lukuunottamatta melko hyväkuntoisena loppuun asti, mikä oli tietysti lievä pettymys meille. Olimmehan odottaneet hieman haasteellisempaa kokemusta. Tien loppupäästä mieleen jäi jonkinlainen saamelaisleiri kotineen. Ohittaessamme leirin alkoi siellä kova liikehdintä asukkaiden osalta. Emme jääneet tutustumaan leiriin sen kummemmin, vaan jatkoimme matkaa kohti Suomen rajaa.

Olimme sopineet tapaavamme Helsingistä Sodankylään muuttaneen ystävämme Jonin. Joni kutsui meidät majoittumaan luokseen ja tarjoutui opastamaan meille päiväretken Pyhä-Luoston maisemissa seuraavana päivänä. Ajoimme Kautokeinon läpi Enontekiöön ja jatkoimme siitä Nunnasen suuntaan. Pysähdyimme matkalla pikapäivälliselle Käkkälöjoen rannalle. Matkamme jatkui Puljun, Lompolon ja Kittilän kautta Sodankylään. Sodankylässä oli alkamassa vuosittaiset elokuvafestivaalit, joten kaupungissa oli sen mukainen tunnelma. Jonin tavattuamme kävimme keskustan grillillä ruokailemassa ja tutustumassa festivaalitunnelmaan. Yllätykseksemme Joni oli varannut meille hienon hirsisaunan paikallisesta varuskunnasta. Sauna oli lammen rannalla, joten uiminen kuului ilman muuta asiaan. Jonin autotallin vierashuone tarjosi loistavan yösijan ryhmällemme.

 

Päivä 6

Sodankylä – Aatsinki

Aamiasta nauttiessamme oli mukava seurata yksittäisen poron käyskentelyä pihalla. Aamiaisen jälkeen pakkasimme autot ja varusteet päivän retkeä varten. Oskulla oli ongelma Land Cruiserin lasinpesurin kanssa. Tyylilleen uskollisena hän oli levittäytynyt tavaroidensa kanssa kiitettävästi auton ympäristöön korjatessaan vikaa. Muun ryhmän todetessa asian ja tarjotessa humoristisessa hengessä hyviä neuvoja ja tietysti myös aidosti apua alkoi Oskun kärsivällisyys olemaan lievästi koetuksella. Ryhmän henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin varmistamiseksi päätimme Mikon ja Jonin kanssa siirtyä rakennusten toiselle puolelle odottelemaan.

Korjauksen valmistuttua lähdimme siirtymään Pyhä-Luoston kansallispuiston suuntaan. Pysäköimme autot hiihtokeskuksen parkkipaikalle ja lähdimme Jonin johdolla puiston poluille. Tutustuimme Isokuruun ja grillasimme makkarat reitin varrella olleella laavulla. Lopuksi kiipesimme tunturin huipulle ja laskeuduimme sieltä alas parkkipaikalle.

 

Hyvästelimme Jonin ja teimme reittisuunnitelman Sallaan kohti Aatsingin kanjonia. Osku oli käynyt aiemmin kanjonilla ja häntä oli jäänyt vaivaamaan menikö kanjonin yli ajettavaa reittiä. Tarkoituksenamme oli käydä etsimässä vastaus asiaan. Matka sujui ilman mainittavia tapahtumia reittiä: Pelkosenniemi-Kemijärvi-Salla-Aatsinki. Matkalla poikkesimme tutustumassa Salpalinjaan kuuluvassa Joutsijärven bunkkeriin, jossa oli jo parhaat päivänsä nähnyt ilmeisesti vapaaehtoisvoimin ylläpidettävä museo.

Aatsinkiin saavuttuamme kartoitimme pikaisesti kanjonin ympäristöä ennen yöpymispaikan etsintää. Lopulta sopiva leiriytymispaikka löytyi vaaran päältä heikkokuntoisen hiekkauran varresta. Pikaisten iltatoimien jälkeen koitti ansaittu lepo.

 

Päivä 7

Aatsinki – Kuusamo

Aamiaisen jälkeen otimme suunnan kohti Kiutaköngästä. Olin nukkunut yön huonosti ja oloni ei ollut paras mahdollinen. Saapuessamme Kiutakönkäälle Osku ja Mikko lähtivät tekemään pienen retken kosken maisemiin. Itse päätin nukkua autossa sillä aikaa. Kiutakönkäältä suuntasimme itärajan tuntumaan ja ryhdyimme etenemään pieniä hiekkateitä etelää kohti. Rajan pinnasta löytyi huimia uria ja niitä ajellessa päivä kului mukavasti. Pidimme lyhyen evästauon Multiperässä. Päätimme kerrankin etsiä ajoissa leiripaikan ja rentoutua leirissä illan. Ennen leiripaikan löytymistä sain huolestuttavia uutisia kotoa. Vaimoni ja kaksi kolmesta lapsestani olivat sairastuneet, joten reissu jäisi osaltani tähän. Sovin lähteväni heti aamusta herättyäni kotia kohti. Löysimme lopulta aivan mahtavan leiripaikan kauniin lammen rannasta. Teimme nuotion rantaan ja valmistimme maittavan tuorepasta-aterian. Seuraavana aamuna lähdin herättyäni suoraan ajamaan kotia kohti. Matka sujui suorinta reittiä parilla pysähdyksellä ja pääsin kotiin alkuillasta. Seuraavien päivien tarinat ovat Mikon kynästä.

 

Päivä 8

Kuusamo – Ilomantsi

Heräilimme aamulla aikaisin hyvin nukutun yön jälkeen. Hyttyset olivat kiusanneet meitä edellisenä iltana ja sama meno jatkui nyt aamulla. Aamupalaa laittaessamme päällä oli kaikki kolme Thermacell-hyttysenkarkoituslaitetta.

Jukka oli jo edellisenä iltana tehnyt päätöksen lähteä reippaasti aamulla kotia kohti sairastapauksen johdosta. Kello taisi olla seitsemän pintaan, kun hyvästelimme Jukan hänen startatessaan liikkeelle. Jäimme Oskun kanssa kahdestaan syömään ja suunnittelemaan päivän reittiä. Päätimme jatkaa aikaisemmin suunniteltua reittiä, eli ajaa itärajaa pitkin etelää kohti. Tarkoituksena oli pysytellä mahdollisimman lähellä rajaa ajaen sorateitä ja välttää suurempia maanteitä. Tämä onnistuikin melko hienosti.

Purimme leirin ja lähtötarkastusten jälkeen autojen keulat osoittivat kohti etelää. Tai no melkein. Jo edellisenä päivänä olimme huomanneet, että rajan pinnassa ei kulje rajan suuntaista tietä kuin harvoissa paikoissa. Siksi jouduimme navigoimaan jatkuvasti siksakkia kaakon ja lounaan välillä. Kilometrejä kertyi huomattavasti.

Jo muutaman kilometrin ajon jälkeen totesimme reittimme ohittavan läheltä paikallisen nähtävyyden, Julma-Ölkyn syvän kanjonijärven. Päätimme pistäytyä siellä pikaisella kävelyllä. Järvi oli jylhän näköinen korkeine kallioineen. Tunnin mittaisen taivalluksen jälkeen palasimme autoille ja suuntasimme jälleen tien päälle.

Pysähdyimme tankkaamaan Juntusrantaan vanhalle Teboilin huoltamolle. Omistajapariskunta, vanha rouva ja herra, istuivat pöydän ääressä ja kertoivat, että eläke kutsuu pian. Paikassa aika näytti pysähtyneen 80-luvulle ja omistajat kertoivat, että huoltamo ei ollut kannattanut enää vuosiin. Pelkällä bensan myynnillä ei rikastu ja korjaamon puolella oli ollut hiljaista jo vuosia. Näin näille syrjäkylien huoltamoille on käynyt ympäri Suomen. Isot ketjuhuoltamot pääteiden varsilla ovat syöneet pienten paikallisten asiakkaat. Jatkajaa yrittäjille ei löydy ja ainoa vaihtoehto on panna lappu luukulle.

Seuraava odotettu nähtävyys oli Raateen tie Suomussalmella. Ajoimme raja-asemalle, jossa on nykyään vartiomuseo. Saimme yksityisen opaskierroksen ja kuulimme jännittävän selviytymistarinan, kuinka sota oli saavuttanut paikan venäläisten hyökätessä rajan yli asemalle. Pihalla ollut geokätkökin tuli samalla noudettua. Jatkoimme kohti länttä ja pysähdyimme matkalla ihmettelemään Purasjoen puolustusasemia. Pidimme pienen tauon myös  Raatteen portilla, joka on Raateen tien alussa oleva museo ja muistomerkki. Koko tie museoineen ja taistelupaikkoineen on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Raatteesta matka  jatkui kohti etelää pieniä neli- ja kolminumeroisia hiekkateitä pitkin edelleen itärajaa seuraten. Noin kuuden tunnin ajon jälkeen lähestyi reitin seuraava nähtävyys. Suomen ja Euroopan Unionin itäisin piste Ilomantsissa. Sielläkin saimme olla rauhassa, sillä muita turisteja ei juuri näkynyt. “Itäpiste” on rajavyöhykkeellä ja loppulähestymisen aikana raja-aita kulkee kapean hiekkatien molemmin puolin tehden muutaman sadan metrin pituisen käytävän rajalle.

Perinteeksi muodostuneen geokätköilyn ja lyhyen tauon jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Kello näytti jo yhdeksää illalla, joten päätimme leiriytyä johonkin lähelle ja jatkaa matkaa aikaisin seuraavana aamuna. Ajoimme itäiseltä pisteeltä poispäin, mutta hyvää leiripaikkaa ei tahtonut löytyä. Muistimme ohittaneemme jonkinlaisen kodan ja päätimme palata katsomaan, sopisiko se yöpymispaikaksi. Oven yläpuolella luki ”Karhunkämmen”. Kota osoittautui ylelliseksi nukkumapaikaksi monen autossa vietetyn yön jälkeen. Sitä ei varsinaisesti ollut suunniteltu yöpymistä varten eikä siellä ollut varsinaisia makuulavereita. Ympyrän muotoista sisätilaa kiersivät penkit ja niiden keskellä oli kivinen tulisija. Kannoimme yöpymisvälineet ja ruokatarpeet sisälle ja ryhdyimme ruoanlaittoon. Osku taikoi jääkaappien pohjalta löytyneistä jämistä herkullisen illallisen. Uni maistui pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen. Heräsin säikähtäen yöllä kovaan tömähdykseen.  Saatuani taskulampun käteen totesin Oskun pudonneen penkiltä ja heräilevän lattialta. Onneksi Osku ei satuttanut itseään pahemmin. Pienen säädön jälkeen uni maistui jälleen.

 

Päivä 9

Ilomantsi – Helsinki

Heräilimme aamulla viiden aikaan ja päivä alkoi aamupalan lisäksi aamu-uinnilla. Tämän idempänä ei Suomessa pysty uimaan, sillä puolet järvestä kuuluu rajavyöhykkeeseen. Piti siis olla tarkkana, ettei uinut vahingossa Venäjän puolelle.

Päivä oli matkan viimeinen ja olin sopinut tulevani ajoissa kotiin.Tarkoituksena oli ajaa itärajaa alas asti ja jatkaa etelärannikkoa, mutta nyt aikataulu oli liian kireä siihen.  Päätimmekin ajaa loppumatkan Helsinkiin pääteitä pitkin. Niitäkin pitkin ajaen saimme tuhlattua koko päivän matkan viimeiseen etappiin ja olimme perillä vasta myöhään iltapäivällä. Aikaisesta aamuherätyksestä johtuen otimme päivällä jossain välissä lyhyen siestan leväten pari tuntia huoltoaseman pihassa. Puolitoista viikkoa tien päällä autossa eläen alkoi jo ottaa veronsa. Turvallisuudesta ei tingitä, joten on parempi levätä hetki kuin jatkaa jääräpäisesti väsyneenä eteenpäin.

Vaikka reissu oli ollut mukava, oli kuitenkin kiva palata kotiin. Omaa sänkyä ja muita fasiliteettejä  arvostaa taas hetken. Totta puhuen alkoi jo kotiväkeäkin olla vähän ikävä.

 

Kiitos kaikille artikkelin lukijoille. Uudet seikkailut ovat jo suunnitteilla, joten ”pysykää kanavalla” 🙂

Matkassa mukana: Cros4wd