Olemme Oskun ja Mikon kanssa tunteneet toisemme yhteisten harrastuksien kautta jo viime vuosituhannen lopulta saakka. Maastoautoilu on tavalla tai toisella ollut mukana alusta asti. Olemme aiemmin osallistuneet useisiin maastoautoilutapahtumiin, sekä tehneet keskenämme lyhempiä reissuja kotimaassa. Tämä Lappiin suuntautuva reissu on ollut suunnitteilla aiemminkin, mutta sen toteutuminen on jostain syystä aina siirtynyt tulevaisuuteen. Itselläni oli jo pitkään kytenyt mielessä tarve tutustua aivan pohjoisimpaan Suomeen, sillä Rovaniemi oli pohjoisin paikka, jossa olin käynyt. Sielläkin kyseinen visiitti rajoittui lentokentän ja keskustan ympäristöön. Lappi oli siis minulta täysin kartoittamatta. Osku ja Mikko ovat kumpikin käyneet aiemmin Pohjois-Lapissa. Heistä Osku on valokuvaustyönsä puolesta kiertänyt paikkoja laajemminkin.

Monet varsinaiset maastoajotapahtumat Suomessa perustuvat pitkälti harvoilla luvallisilla alueilla tapahtuvaan merkittyjen reittien ajamiseen. Reitit on monesti suunniteltu teknisesti haastaviksi ja toimivat sinänsä hyvänä harjoitteluna maastoajotekniikan osalta. Aiempien kokemusten pohjalta olemme kuitenkin kaikki kolme huomanneet pitävämme enemmän reissuista, joilla on jokin selkeä päämäärä ja joilla ajaminen ei rajoitu pelkästään merkityn ”radan” kiertämiseen ja teknisesti haastavien esteiden ylityksiin. Myös autojen osalta Oskun Land Cruiser, Mikon Jeep Wrangler ja oma Toyota Hiluxini on varusteltu hieman pidempiä reissuja silmällä pitäen.

Maastoliikennelaki sallii ajamisen maastossa vain maanomistajan luvalla. Tieuralla, vaikkakin huonokuntoisella sellaisella, ajamista ei katsota maastossa ajamiseksi niin kauan kuin tie on merkitty karttaan eikä ole erikseen merkitty yksityisalueeksi tai suljettu puomeilla. Lapissa tällaisia huonokuntoisia tieuria olisi runsain mitoin. Niinpä matkakohteeksi valikoitui Pohjois-Lappi. Tavoitteeksi asetimme Suomen pohjoisimman pisteen Nuorgamissa sekä Kemihaaran huoltotien läpi ajaminen Tulppiossa. Erinäisten syiden takia reissu toteutui vasta syyskuun lopulla ja aikaa olisi vain viisi päivää. Pikaisen suunnittelupalaverin jälkeen päädyimme koko porukka ajamaan reissun edestakaisin ilman autojunia. Ensimmäinen yöpyminen suunniteltiin Rovaniemelle, mistä jatkettaisiin seuraavana päivänä Nuorgamiin. Sieltä otettaisiin suunta koilliskairan eteläpuolelle, mistä pudoteltaisiin itärajaa pitkin etelää kohti.

 

Ensimmäinen matkapäivä: Helsinki – Rovaniemi

Ensimmäisen päivän tavoite oli siis Rovaniemellä. Olimme varanneet ensimmäiseksi yöksi mökkimajoituksen Santa Claus Holiday Villagesta aivan napapiirin tuntumasta. Osku oli hankkinut Land Cruiseriinsa uudet BF Goodrich MT KM2 -renkaat Cros4wd:ltä Jyväskylästä ja sopinut sinne tapaamisen puolille päivin. Oli siis loogista, että hoitaisimme suuremmat kaupassa käynnit ja ruokailut samaan aikaan kun Oskun renkaita laitettaisiin alle. Tavattuamme aamulla Lahdessa Renkomäen ABC:lla lähdimme siis kohti Jyväskylää. Pidimme yhteyttä autojen välillä radiopuhelimilla. Ne mahdollistivat hyvinkin sosiaalisen matkanteon vaikka olimme jokainen omissa autoissamme. Itse olin varautunut viisipäiväiseen ajomatkaan myös äänikirjoilla. Ne ovat hyväksi havaittua ajanvietettä pitkillä matkoilla.

Jyväskylästä pääsimme jatkamaan matkaa hieman suunniteltua myöhemmin, mutta ehdimme kuitenkin ajoissa Rovaniemelle. Pohjois-Suomen tieosuudet ajoimme kokonaan pimeän aikana, joten maisemista ei päässyt vielä nauttimaan. Majoituksemme osoittautui nimensä veroiseksi. Kyseessä oli joulu-/joulupukkihenkinen teemakylä ihan Amerikan meiningillä. Joulukuuset ja -valot koristivat rakennuksia ilmeisesti vuoden ympäri. Mökki oli todella siisti ja varustettu myös saunalla, joka tietysti lämmitettiin vielä iltamyöhällä. Olimme lähteneet matkaan heti arkiviikon päätteeksi, joten väsymys alkoi olla tosiasia. Tunnelma oli siitä huolimatta korkealla ja odotimme innolla tulevia päiviä.

 

Toinen matkapäivä: Rovaniemi – Nuorgam

Päivä valkeni koleana. Käytyämme majoituksen hintaan sisältyneellä aamiaisella teimme autoille lähtötarkastukset, pakkasimme ja lähdimme tutustumaan massiiviseen matkamuistomyymälään, sekä napapiiriteeman ympärille rakennettuun turistipyydykseen. Matkamuistomyymälässä myyjä varoitteli Pohjois-Lappiin seuraavalle päivälle luvatusta ensilumesta. Minulla ja Oskulla oli autoissa niin sanotut ”Mud Terrain”(MT)-renkaat. Mikolla oli alla erittäin kuluneet niin sanotut ”All Terrain”(AT)-renkaat. Tyypillisesti AT-renkaat toimivat paremmin liukkailla pinnoilla, sillä niissä on enemmän henkilöautojen kitkarenkaista tuttuja ohuita lamelleita. MT-renkaiden kuvio on muodostuu yleensä hieman isommista urista ja ”nappuloista”, jotka eivät juurikaan tarjoa pitoa kovalla liukkaalla pinnalla. Talvikelissä ajamisesta ei siis tulisi kenellekään meistä tylsää.

Pakollisten napapiirikuvien jälkeen lähdimme ajamaan pohjoista kohti sateisessa kelissä. Tavoitteenamme oli Suomen pohjoisin piste Nuorgamissa, minne oli tarkoitus ajaa nopeinta ja samalla tylsintä reittiä, minkä jälkeen olisi tarkoitus päästä mielenkiintoisemmille reiteille. Ajelimme hienoissa ruskan värittämissä maisemissa läpi Sodankylän kohti Saariselkää, jonka huipulla kävimme jaloittelemassa. Vasta Kaamasen pohjoispuolella maisema alkoi muuttumaan tundramaisemmaksi. Pidimme huolen autojen polttoaineen riittävyydestä tankkaamalla aina kun siihen tarjoutui kohtuuhintainen mahdollisuus. Autojemme toimintasäteet olivat kaikilla tuhannen kilometrin nurkilla varakanisterit mukaan laskettuna, joten polttoaineen riittävyyden kanssa ei tullut tällä reissulla ongelmia.

Utsjoelta käännyttyämme kohti Nuorgamia ihailimme Tenojokivarren upeita maisemia. Vedenpinta oli huomattavan alhaalla, joten itse joki ei ollut näyttävimmillään. Nuorgamiin päästyämme kävimme etsimässä Suomen pohjoisimman pisteen, joka vaikutti olevan aivan tavallisella omakotitaloalueella tarkemmin jonkun tyypin pihapiirissä. Napapiirin ympärille rakennetun tuotteistuksen jälkeen valtakuntamme pohjoisin piste vaikutti melko vaatimattomalta, mutta tulipa sielläkin käytyä.

Ensimmäisen tavoitteemme saavuttamisen jälkeen kävimme pikaisesti Norjan puolella kääntymässä ja palasimme takaisin ottaen suunnan Pulmankijärvelle. Pulmankijärventien varren maisemat ovat kuin suoraan kuun pinnalta. Tarkoituksena oli leiriytyä kyseisen Suomen pohjoisimman järven eteläpäätyyn. Pulmankijärvi on ollut aikaisemmin vuono ja siksi se onkin ainut järvi Suomessa, missä elää kampeloita. Järkevämmän leiripaikan puuttuessa laitoimme autot parkkiin Pulmankijoen rantaan, jossa koimme olevamme vähiten kenellekään häiriöksi. Leiriytymispaikkaa etsiessämme havaitsimme useita mökkejä, veneitä ja muuta kalustoa joen rannassa. Lämpötila oli painunut nollan tuntumaan ja kova tuuli sai ilman tuntumaan entistä kylmemmältä. Illan pimetessä kokkailimme maistuvan illallisen, joka koostui grillimakkarasta ja ravioleista tuorejuustokastikkeessa. Ruokailun jälkeen painuimme yöpuulle tuulelta suojaan. Mikko ja Osku nukkuivat autojensa yhtenäisissä Webastoilla varustetuissa sisätiloissa. Oma majoitukseni koostui pressulla katetusta pick-upin lavasta.

Kolmas matkapäivä: Nuorgam – Kairijoki

Aamulla heräsimme lumen peittämästä autosta valkoiseen pakkasmaisemaan. Ensilumi oli satanut Suomeen. Yöllä pakkanen oli kuulemma käynyt yhdeksässä pakkasasteessa. Carinthia Defence 1 – makuupussini lähenteli noissa asteissa jo ”Extreme”-käyttölämpötilaansa, vaikkakaan en ollut yllättäen palellut yöllä juuri ollenkaan. Pakkasessa ei tehnyt mieli jäädä sen kummemmin kärvistelemään, vaan harjasimme lumet autojen päältä ja laitoimme ne käyntiin. Päätimme syödä aamiaisen päivän lämmettyä hiukan. Otimme suunnan kohti Utsjokea. Siellä tankkasimme, kävimme paikallisessa kaupassa ja söimme aamiaisen turistikeskuksen pihalla. Päätimme ajaa Tenojoen vartta Karigasniemen ja Angelin kautta Ivaloon. Sieltä palaisimme 4-tietä etelään, kunnes löytäisimme sopivan pikkutien Lokan suuntaan.

Reittivalinta osoittautui loistavaksi nopeine sorapätkineen ja hienoine maisemineen. Söimme lounasta Ivalossa kartan ääressä reittiä suunnitellen ja suuntasimme nelostietä etelään. Olimme katsoneet kartalta hyvännäköisen pikkutien Lokan suuntaan, joka kääntyisi isolta tieltä heti Silta-Harjun jälkeen itään. Lokassa ihmettelimme tekoallasta ja otimme seuraavaksi etapiksi Kairijoen eräkeskuksen. Mikko ja Osku olivat käyneet siellä aikaisemmin Finland Offroad Tour -tapahtuman yhteydessä. Mitään varauksia emme tehneet vaan päätimme koittaa kepillä jäätä, josko majoitusta löytyisi. Mikäli ei löytyisi, leiriytyisimme lähistölle. Oskun vanha Garmin City Select – karttaohjelma ehdotti maisemareittiä, joka laitteen aiemman reitityshistorian tuntien tulisi johtamaan syvälle metsään. Tälläkin kertaa laite lunasti odotukset ja olimme yhä pienenevällä kivisellä uralla illan hämärtyessä. Ruskan värjäämä kangasmaisema yhdistettynä räntäsateeseen pimenevässä illassa loivat mystisen tunnelman.

Parin ojan ylityksen jälkeen ura alkoi muuttua yhä vaan kosteammaksi ja pian olimmekin suolla. Kävimme jalkaisin tutkimassa uran, joka koostui jonkun isomman ajoneuvon tekemistä ikivanhoista renkaanjäljistä suolla. Garminin mukaan ura yhtyisi hiekkatiehen muutaman sadan metrin päässä suon toisella puolella. Mikko ajoi edellä, jotta saisimme vinssillisillä autoilla vedettyä Jeepin takaisin, jos matkanteko pysähtyisi. Noin 50 metrin jälkeen Jeepin renkaat alkoivat sutia ja eteneminen pysähtyi. Mikon onnistui saada Jeeppi omin voimin peruutetuksi kovalle maalle, jonka jälkeen hän otti kovemman vauhdin ja yritti uudelleen. Tällä kertaa Jeeppi pääsi nipin napin seuraavalle kuivemmalle saarekkeelle.

Oskun ja minun karkeammin kuvioidut renkaat auttoivat automme samasta paikasta suhteellisen vaivattomasti yli. Loppuosa suopätkästä edettiin suhteellisen vaivattomasti kunnes ura päättyi hiekkatiehen. Saavuimme Kairijoen eräkeskukseen juuri ennen sulkemisaikaa. Kyseinen eräkeskus on erämatkailu- ja majoituspalveluita sesonkiluontoisesti tarjoava yritys. Siihen kuuluu kymmenkunta mökkiä ja muuta rakennusta. Sähkö rakennuksiin tuotetaan kokonaan aggregaateilla. Onneksemme heillä oli yksi mökki vapaana ja saunakin oli vielä hetken lämpimänä. Lähes kaikki muiden mökkien asukkaat olivat kanalintujahtiin alueelle saapuneita metsästäjiä. Vaihdoimme muutaman sanan naapurimökkien asukkaiden kanssa ja asetuimme taloksi tunnelmalliseen mökkiin. Saunan jälkeen ruoka ja uni maistui.

 

Neljäs matkapäivä: Kairijoki – Kuusamo

Heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen ja kokkasimme aamiaista mökin keittiössä. Mieliala oli korkealla. Autot olivat aivan mudassa edellisen päivän suoetapin jälkeen, mikä herätti hieman ihmetystä mökkinaapureissamme. Mökin siivouksen yhteydessä Mikko putsasikin samalla autojen ikkunat paremman näkyvyyden takaamiseksi. Neljännelle päivälle olimme suunnitelleet toisen tavoitteemme eli Kemihaaran huoltotien läpi ajamisen. Kairijoelta suuntasimme kuitenkin ensin Niekkatunturin huipulle. Sieltä aukenivat huikeat näköalat muun muassa Korvatunturille.

Maisemakuvien jälkeen suuntasimme kohti Kemihaaran huoltotietä. Kyseinen tie on jonkinasteisessa kulttimaineessa enduromoottoripyöräilijöiden keskuudessa ja juuri tuttujen kurapyöräilijöiden suosituksesta se lisättiin tämänkin reissun reittiin. Tie on ilmeisesti palvellut aikaisemmin Kemijoella toimineen vesivoimalan huoltotienä, sittemmin reitin varrelta on poistettu siltoja ja sen on annettu muutenkin rapistua. Tie seuraa melko tarkasti Kemijoen vartta. Huoltotiellä on kaksi isompaa (Kuttusoja ja Uuraoja) vesistönylitystä ja niiden välillä muutama pienempi ojanylitys. Vesistöjen ylitysten lisäksi oikeastaan ainoan haasteen tarjosi hiekkainen kohta, jossa ilmeisesti valumavedet olivat vieneet tien mukanaan. Selkeästi vaativin kohta oli Uuraoja, jossa itse ylityspaikkaa edelsi lyhyt pätkä pehmeää suota. Joen penkat olivat kohtuullisen korkeat ja jyrkät melko vakiovarusteisille autoillemme. Haastavimmillaan tilanne olikin kun oma autoni oli jo yli, Mikon auto oli suossa kiinni ja Oskun vinssi hajosi. Kaikki kuitenkin selvisivät yli ilman suurempia vaurioita. Kemihaaran huoltotie oli itselleni yksi reissun kohokohdista ja suosittelen sitä lämpimästi myös muille maastoautomatkailijoille. Juotuamme kahvit Kemihaaran vanhalla rajavartioasemalla suuntasimme Tulppion Majat -nimiseen majoitusliikkeeseen nauttimaan lounasta ja suunnittelemaan seuraavaa siirtymää.

Tässä vaiheessa reissua oli jo pakko miettiä paluuta etelään, vaikka Koilliskairan maisemissa saisi useammankin päivän kulumaan ongelmitta. Itselläni viidennen matkapäivän jälkeinen päivä olisi normaali työpäivä ja mahdollisuuksien mukaan yrittäisin olla kotona vielä reilusti ennen vuorokauden vaihtumista työpäivän puolelle. Oskulla ja Mikolla oli reissun jälkeinen päivä vielä lomaa. Ehdotinkin tuossa vaiheessa, että voisin ottaa irti ja lähteä ajamaan suorinta tietä etelään, jolloin loppuseurue olisi voinut tulla etelän suuntaan pitemmän kaavan mukaan. Porukan päätös oli kuitenkin että reissu tehtäisiin loppuun asti yhdessä. Huonojen mobiilidatayhteyksien vuoksi emme pystyneet itse selvittämään majoitustilannetta matkan varrella, joten saimme Oskun vaimon avulla varattua järkevän mökkimajoituksen Kuusamon Rukalta. Ajelisimme sinne pohjoisempana huonompia metsätieuria nautiskellen niin pitkään kuin mahdollista. Loppumatka Kuusamoon mentäisiin sitten pääteitä.

Saavuimme Rukalle iltahämärissä sään muuttuessa koko ajan huonommaksi. Astuessamme pimeydestä sisälle, yllätyimme positiivisesti mökin suuresta koosta ja hienosta varustelutasosta. Silmien painuessa väkisin kiinni vetäydyin yöpuulle heti runsaan illallisen ja saunan jälkeen Oskun ja Mikon jäädessä vielä hetkeksi nauttimaan toimivasta mobiilidataverkosta.

 

Viides matkapäivä: Kuusamo – Helsinki

Viimeinen matkapäivä valkeni Kuusamossa rankkaan räntäsateeseen. Reissun tähän mennessä huonoin ajokeli tulisi epäilemättä olemaan tänään. Kuusamosta Kajaaniin asti oli matkanteko melkoista tervan juontia. Tiellä oli poikkeuksellisen paksu kerros painavaa loskaa, joka sai välittömästi ajourista poistuttaessa isonkin auton heittelehtimään vaarallisesti.

Mikolle matkanteko oli kaikkein tuskallisinta. Jeepin kuluneet renkaat ja muutaman sentin loskakerros eivät olleet hyvä yhdistelmä. Jouduimme laskemaan matkanopeuden lähes 60:een kilometriin tunnissa satasen rajoitusalueella. Lähes kaikilla kohtaamillamme autoilla oli edelleen kesärenkaat alla. Viimeinen matkapäivä kului kokonaisuudessaan kestopäällysteellä. Oikeastaan ainut mainitsemisen arvoinen tapahtuma oli Kuusamo-Kajaani välillä pysähdyttyämme auttamaan vastaantulijoiden puolelle ojaan liukastelleen vanhemman herrasmiehen auton takaisin tielle. Paikalle hälytetty Rajavartioston partio oli hieman hämillään, kun olimme heidän saapuessaan hoitaneet liikenteenohjausta myöten homman valmiiksi. Kiitosten sattelemana matka jatkui kohti etelää. Loppumatka sujui ilman sen kummempia kommelluksia, ja kaikki ehtivät kotiin ajoissa. Viisipäiväisen reissun aikana kilometrejä kertyi 3023. Tiukasta aikataulusta huolimatta saavutimme matkalle asetetut tavoitteet ja saimme paljon uusia kokemuksia.