automatkailu

Arctic Road Trip 2 – osa 2

12.5.2018 Jukka

Päivä 5

Alta – Sodankylä

Herätessäni oli aamuöinen tuntureilta puhaltava kylmä tuuli tiessään ja majoitustilani lämpötila oli saavuttanut kesälukemat. Avatessani takaoven huomasin Oskun jo touhuavan leirissä. Kevyen aamupalan yhteydessä nautimme tähän asti reissun upeimmasta leiripaikasta ja lämpimästä auringonpaisteesta. Jonkin aikaa oleiltuamme leirissä alkoi joitain yksittäisiä matkailuautoja ajaa ohi. Tässä vaiheessa kulkusuuntamme tulisi olemaan Altasta etelään. Kasasimme leirin ja lähdimme itsekin ajamaan postitietä pitkin. Kuten edellisen reissun Kemihaaran huoltotie, olimme myös tämän Altan vanhan postitien bonganneet netin matkaenduromoottoripyöräilyyn erikoistuneilta foorumeilta.

Odotuksemme olivat korkealla ja ainakin alkumatkasta maisemat olivat upeita, vaikkakin tie oli aivan tavallista hyväkuntoista soratietä. Tie kulki jonkinlaisen hautavajoaman vierellä. Itse vajoaman reunalle oli pystytetty suuria ristejä säännöllisin välimatkoin. Muutaman kilometrin päästä edessä näkyi tasainen kivilaatta, jonne aiemmin näkemämme matkailuautot olivat pysäköineet. Paikalla oli muistomerkki, jota kävimme ihmettelemässä. Matkailuautojen läsnäolo vaikutti uhkaavasti siltä, että itse postitiellä tulisi olemaan muutakin liikennettä.

Jatkettuamme matkaa saavuimme kuitenkin kohtaan, jossa tie laskeutui pieneen vajoamaan ja sen pohjalla oli tien poikki muutaman kymmenen metrin pituinen lumihanki. Hangen etupuolella näkyi auton jälkiä, jotka olivat kääntyneet ympäri ja palanneet tulosuuntaansa. Tämä sopi meille. Ajoimme nelivedolla lumen läpi ja tiesimme, ettei ainakaan yhtään matkailuautoa olisi samalla tieosuudella vastassa.

Postitie jakaantuu kahteen osaan pohjoiseen ja eteläiseen. Näitä jakaa asfalttitie, jonka postitie ylittää. Pohjoinen osa, josta aloitimme, oli todella helppokulkuista hiekkatietä. Maisemiltaan tämä oli puutonta ylänköä. Siellä täällä näkyi pieniä lampia ja lumisia kohtia. Asvalttitien ylityskohdassa oli jonkinlainen matkailupalveluita tarjoava yritys. Paikallisten matkamuistojen lisäksi tarjolla oli Ukraina-teemaisia tuotteita. Ilmeisesti paikan omistajat olivat ukrainalaissyntyisiä. Nautimme paikan kahviossa kahvit ja herkullista täytekakkua.

Postitien eteläisempi osuus alkoi paikallisen porotilallisen pihasta, missä koirat jahtasivat haukkuen autojamme jonkin matkaa. Porotilan portin jälkeen tien kunto oli hieman huonompi kuin pohjoisella osuudella. Tämä lupasi hyvää. Tie jatkui kuitenkin paria helppoa puron ylitystä lukuunottamatta melko hyväkuntoisena loppuun asti, mikä oli tietysti lievä pettymys meille. Olimmehan odottaneet hieman haasteellisempaa kokemusta. Tien loppupäästä mieleen jäi jonkinlainen saamelaisleiri kotineen. Ohittaessamme leirin alkoi siellä kova liikehdintä asukkaiden osalta. Emme jääneet tutustumaan leiriin sen kummemmin, vaan jatkoimme matkaa kohti Suomen rajaa.

Olimme sopineet tapaavamme Helsingistä Sodankylään muuttaneen ystävämme Jonin. Joni kutsui meidät majoittumaan luokseen ja tarjoutui opastamaan meille päiväretken Pyhä-Luoston maisemissa seuraavana päivänä. Ajoimme Kautokeinon läpi Enontekiöön ja jatkoimme siitä Nunnasen suuntaan. Pysähdyimme matkalla pikapäivälliselle Käkkälöjoen rannalle. Matkamme jatkui Puljun, Lompolon ja Kittilän kautta Sodankylään. Sodankylässä oli alkamassa vuosittaiset elokuvafestivaalit, joten kaupungissa oli sen mukainen tunnelma. Jonin tavattuamme kävimme keskustan grillillä ruokailemassa ja tutustumassa festivaalitunnelmaan. Yllätykseksemme Joni oli varannut meille hienon hirsisaunan paikallisesta varuskunnasta. Sauna oli lammen rannalla, joten uiminen kuului ilman muuta asiaan. Jonin autotallin vierashuone tarjosi loistavan yösijan ryhmällemme.

autotjärvenrantatielläilmasta-1024x768.jpg

Päivä 6

Sodankylä – Aatsinki

Aamiasta nauttiessamme oli mukava seurata yksittäisen poron käyskentelyä pihalla. Aamiaisen jälkeen pakkasimme autot ja varusteet päivän retkeä varten. Oskulla oli ongelma Land Cruiserin lasinpesurin kanssa. Tyylilleen uskollisena hän oli levittäytynyt tavaroidensa kanssa kiitettävästi auton ympäristöön korjatessaan vikaa. Muun ryhmän todetessa asian ja tarjotessa humoristisessa hengessä hyviä neuvoja ja tietysti myös aidosti apua alkoi Oskun kärsivällisyys olemaan lievästi koetuksella. Ryhmän henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin varmistamiseksi päätimme Mikon ja Jonin kanssa siirtyä rakennusten toiselle puolelle odottelemaan.

Korjauksen valmistuttua lähdimme siirtymään Pyhä-Luoston kansallispuiston suuntaan. Pysäköimme autot hiihtokeskuksen parkkipaikalle ja lähdimme Jonin johdolla puiston poluille. Tutustuimme Isokuruun ja grillasimme makkarat reitin varrella olleella laavulla. Lopuksi kiipesimme tunturin huipulle ja laskeuduimme sieltä alas parkkipaikalle.

Hyvästelimme Jonin ja teimme reittisuunnitelman Sallaan kohti Aatsingin kanjonia. Osku oli käynyt aiemmin kanjonilla ja häntä oli jäänyt vaivaamaan menikö kanjonin yli ajettavaa reittiä. Tarkoituksenamme oli käydä etsimässä vastaus asiaan. Matka sujui ilman mainittavia tapahtumia reittiä: Pelkosenniemi-Kemijärvi-Salla-Aatsinki. Matkalla poikkesimme tutustumassa Salpalinjaan kuuluvassa Joutsijärven bunkkeriin, jossa oli jo parhaat päivänsä nähnyt ilmeisesti vapaaehtoisvoimin ylläpidettävä museo.

Aatsinkiin saavuttuamme kartoitimme pikaisesti kanjonin ympäristöä ennen yöpymispaikan etsintää. Lopulta sopiva leiriytymispaikka löytyi vaaran päältä heikkokuntoisen hiekkauran varresta. Pikaisten iltatoimien jälkeen koitti ansaittu lepo.

Päivä 7

Aatsinki – Kuusamo

Aamiaisen jälkeen otimme suunnan kohti Kiutaköngästä. Olin nukkunut yön huonosti ja oloni ei ollut paras mahdollinen. Saapuessamme Kiutakönkäälle Osku ja Mikko lähtivät tekemään pienen retken kosken maisemiin. Itse päätin nukkua autossa sillä aikaa. Kiutakönkäältä suuntasimme itärajan tuntumaan ja ryhdyimme etenemään pieniä hiekkateitä etelää kohti. Rajan pinnasta löytyi huimia uria ja niitä ajellessa päivä kului mukavasti. Pidimme lyhyen evästauon Multiperässä. Päätimme kerrankin etsiä ajoissa leiripaikan ja rentoutua leirissä illan. Ennen leiripaikan löytymistä sain huolestuttavia uutisia kotoa. Vaimoni ja kaksi kolmesta lapsestani olivat sairastuneet, joten reissu jäisi osaltani tähän. Sovin lähteväni heti aamusta herättyäni kotia kohti. Löysimme lopulta aivan mahtavan leiripaikan kauniin lammen rannasta. Teimme nuotion rantaan ja valmistimme maittavan tuorepasta-aterian. Seuraavana aamuna lähdin herättyäni suoraan ajamaan kotia kohti. Matka sujui suorinta reittiä parilla pysähdyksellä ja pääsin kotiin alkuillasta. Seuraavien päivien tarinat ovat Mikon kynästä.

Päivä 8

Kuusamo – Ilomantsi

Heräilimme aamulla aikaisin hyvin nukutun yön jälkeen. Hyttyset olivat kiusanneet meitä edellisenä iltana ja sama meno jatkui nyt aamulla. Aamupalaa laittaessamme päällä oli kaikki kolme Thermacell-hyttysenkarkoituslaitetta.

Jukka oli jo edellisenä iltana tehnyt päätöksen lähteä reippaasti aamulla kotia kohti sairastapauksen johdosta. Kello taisi olla seitsemän pintaan, kun hyvästelimme Jukan hänen startatessaan liikkeelle. Jäimme Oskun kanssa kahdestaan syömään ja suunnittelemaan päivän reittiä. Päätimme jatkaa aikaisemmin suunniteltua reittiä, eli ajaa itärajaa pitkin etelää kohti. Tarkoituksena oli pysytellä mahdollisimman lähellä rajaa ajaen sorateitä ja välttää suurempia maanteitä. Tämä onnistuikin melko hienosti.

Purimme leirin ja lähtötarkastusten jälkeen autojen keulat osoittivat kohti etelää. Tai no melkein. Jo edellisenä päivänä olimme huomanneet, että rajan pinnassa ei kulje rajan suuntaista tietä kuin harvoissa paikoissa. Siksi jouduimme navigoimaan jatkuvasti siksakkia kaakon ja lounaan välillä. Kilometrejä kertyi huomattavasti.

Jo muutaman kilometrin ajon jälkeen totesimme reittimme ohittavan läheltä paikallisen nähtävyyden, Julma-Ölkyn syvän kanjonijärven. Päätimme pistäytyä siellä pikaisella kävelyllä. Järvi oli jylhän näköinen korkeine kallioineen. Tunnin mittaisen taivalluksen jälkeen palasimme autoille ja suuntasimme jälleen tien päälle.

Pysähdyimme tankkaamaan Juntusrantaan vanhalle Teboilin huoltamolle. Omistajapariskunta, vanha rouva ja herra, istuivat pöydän ääressä ja kertoivat, että eläke kutsuu pian. Paikassa aika näytti pysähtyneen 80-luvulle ja omistajat kertoivat, että huoltamo ei ollut kannattanut enää vuosiin. Pelkällä bensan myynnillä ei rikastu ja korjaamon puolella oli ollut hiljaista jo vuosia. Näin näille syrjäkylien huoltamoille on käynyt ympäri Suomen. Isot ketjuhuoltamot pääteiden varsilla ovat syöneet pienten paikallisten asiakkaat. Jatkajaa yrittäjille ei löydy ja ainoa vaihtoehto on panna lappu luukulle.

Seuraava odotettu nähtävyys oli Raateen tie Suomussalmella. Ajoimme raja-asemalle, jossa on nykyään vartiomuseo. Saimme yksityisen opaskierroksen ja kuulimme jännittävän selviytymistarinan, kuinka sota oli saavuttanut paikan venäläisten hyökätessä rajan yli asemalle. Pihalla ollut geokätkökin tuli samalla noudettua. Jatkoimme kohti länttä ja pysähdyimme matkalla ihmettelemään Purasjoen puolustusasemia. Pidimme pienen tauon myös Raatteen portilla, joka on Raateen tien alussa oleva museo ja muistomerkki. Koko tie museoineen ja taistelupaikkoineen on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Raatteesta matka jatkui kohti etelää pieniä neli- ja kolminumeroisia hiekkateitä pitkin edelleen itärajaa seuraten. Noin kuuden tunnin ajon jälkeen lähestyi reitin seuraava nähtävyys. Suomen ja Euroopan Unionin itäisin piste Ilomantsissa. Sielläkin saimme olla rauhassa, sillä muita turisteja ei juuri näkynyt. “Itäpiste” on rajavyöhykkeellä ja loppulähestymisen aikana raja-aita kulkee kapean hiekkatien molemmin puolin tehden muutaman sadan metrin pituisen käytävän rajalle.

Perinteeksi muodostuneen geokätköilyn ja lyhyen tauon jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Kello näytti jo yhdeksää illalla, joten päätimme leiriytyä johonkin lähelle ja jatkaa matkaa aikaisin seuraavana aamuna. Ajoimme itäiseltä pisteeltä poispäin, mutta hyvää leiripaikkaa ei tahtonut löytyä. Muistimme ohittaneemme jonkinlaisen kodan ja päätimme palata katsomaan, sopisiko se yöpymispaikaksi. Oven yläpuolella luki ”Karhunkämmen”. Kota osoittautui ylelliseksi nukkumapaikaksi monen autossa vietetyn yön jälkeen. Sitä ei varsinaisesti ollut suunniteltu yöpymistä varten eikä siellä ollut varsinaisia makuulavereita. Ympyrän muotoista sisätilaa kiersivät penkit ja niiden keskellä oli kivinen tulisija. Kannoimme yöpymisvälineet ja ruokatarpeet sisälle ja ryhdyimme ruoanlaittoon. Osku taikoi jääkaappien pohjalta löytyneistä jämistä herkullisen illallisen. Uni maistui pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen. Heräsin säikähtäen yöllä kovaan tömähdykseen. Saatuani taskulampun käteen totesin Oskun pudonneen penkiltä ja heräilevän lattialta. Onneksi Osku ei satuttanut itseään pahemmin. Pienen säädön jälkeen uni maistui jälleen.

Päivä 9

Ilomantsi – Helsinki

Heräilimme aamulla viiden aikaan ja päivä alkoi aamupalan lisäksi aamu-uinnilla. Tämän idempänä ei Suomessa pysty uimaan, sillä puolet järvestä kuuluu rajavyöhykkeeseen. Piti siis olla tarkkana, ettei uinut vahingossa Venäjän puolelle.

Päivä oli matkan viimeinen ja olin sopinut tulevani ajoissa kotiin.Tarkoituksena oli ajaa itärajaa alas asti ja jatkaa etelärannikkoa, mutta nyt aikataulu oli liian kireä siihen. Päätimmekin ajaa loppumatkan Helsinkiin pääteitä pitkin. Niitäkin pitkin ajaen saimme tuhlattua koko päivän matkan viimeiseen etappiin ja olimme perillä vasta myöhään iltapäivällä. Aikaisesta aamuherätyksestä johtuen otimme päivällä jossain välissä lyhyen siestan leväten pari tuntia huoltoaseman pihassa. Puolitoista viikkoa tien päällä autossa eläen alkoi jo ottaa veronsa. Turvallisuudesta ei tingitä, joten on parempi levätä hetki kuin jatkaa jääräpäisesti väsyneenä eteenpäin.

Vaikka reissu oli ollut mukava, oli kuitenkin kiva palata kotiin. Omaa sänkyä ja muita fasiliteettejä arvostaa taas hetken. Totta puhuen alkoi jo kotiväkeäkin olla vähän ikävä.

Kiitos kaikille artikkelin lukijoille. Uudet seikkailut ovat jo suunnitteilla, joten ”pysykää kanavalla” 🙂

Matkassa mukana: Cros4wd

Arctic Road Trip 2 – osa 1

29.4.2018 Jukka

Edellisestä reissusta oli kulunut jo reilu vuosi, kun aloitimme tämän reissun suunnittelun. Kohteista jatkoon karsiutuivat Alpit ja Pohjois-Norja. Reissun lähestyessä Alppi-vaihtoehto putosi pois. Kaikilla oli muita kiireitä siten, ettei Keski-Euroopan reissun työläisiin valmisteluihin olisi ollut aikaa. Niinpä suuntana olisi Lappi ja Pohjois-Norja. Tällä kertaa matka pohjoiseen taittuisi Suomen länsipuolta ja käsivartta pitkin Norjaan. Norjassa oli tarkoitus tehdä jonkinlainen lenkki ja palata etelään itärajaa myötäillen. Listasimme etukäteen kohteita, joihin tutustuisimme matkan varrella. Liian tarkkaa reittisuunnitelmaa emme halunneet etukäteen tehdä, jotta kulkeminen olisi vapaampaa. Kohteiden listalle päätyivät ainakin Haltitunturi, Altan vanha postitie ja Aatsingin kanjoni. Lomien puitteissa olimme varanneet reissuun 9 päivää kesäkuussa 2016.

Valmistelut

Reittisuunnitelmien lisäksi valmisteluja tehtiin ruokahuollon ja ajoneuvojen suhteen. Ajoneuvojen varustelua tehtiin retken pääyhteistyökumppanin Cros4wd:n kanssa. Mikko asensi Jeeppiinsä ARB:n valmistaman markiisin telttoineen, saman valmistajan uuden kompressorin ja aivan loistavan vararenkaaseen kiinnittyvän Trasharoo -roskarepun. Osku oli rakentanut LandCruiseriinsa uuden nukkumatason tavaralokeroineen. Omaan Hiluxiini olin hankkinut eristetyn kovan lavakatteen ja rakennellut uuden tavaralokerikon lavalle. Hiluxiin laitettiin koemielessä alle edellistä pienemmät renkaat. Hankimme Oskun kanssa myös 40-litraiset kompressorijääkaapit autoihimme. Autojääkaapit mahdollistavat hienosti tuoreiden elintarvikkeiden riittävyyden pitkälläkin reissulla. Pientä jännitysmomenttia aiheuttivat juuri ennen reissua Mikon Jeepissä ilmenneet mystiset vaihdelaatikko-ongelmat, jotka olisivat voineet estää ajamisen. Onneksi laatikko tuli kuntoon ajoissa ja matkaan päästiin kaikilla kolmella autolla.

Päivä 1

Lahti – Tuuri

Suunnittelimme ajavamme ensimmäisenä päivänä suoraan niin pohjoiseen kuin ehtisimme ajatuksena päästä ainakin Tornion korkeudelle. Sovimme tapaavamme Lahdessa aamulla ja jatkavamme pikaisten ostosten jälkeen matkaa yhdessä siitä eteenpäin. Päivä oli valjennut puolipilvisenä ja painostava ilma ennakoi tulevaa sadetta. Yöunet olivat jääneet kaikilla todella vähiin. Kierrellessämme puolilta päivin Lahden Kärkkäisellä hieman unisina päätimme syödä lounaan ja ajaa tutustumaan Tuurin kyläkauppaan. Näin välttyisimme väsyneenä ajamiselta iltamyöhällä. Matka Tuuriin sujui hitaasti mutta varmasti. Matkantekoa leimasi tokkurainen ilmapiiri ja normaali jutustelu radiopuhelimilla loisti poissaolollaan. Matkan varrelta mieleen jäi hienolla paikalla sijainnut kahvila Kaivannon Keidas Kangasalalla ja siellä nautitut uunituoreet leivonnaiset kahveineen. Kahvit tulivat tarpeeseen ja matka jatkui hieman pirteämmissä tunnelmissa.

Tuuriin saavuttuamme kaupan ympäristö oli ruuhkainen, mutta onnistuimme löytämään autoille parkkipaikat kuuluisan hevosenkenkäpatsaan tuntumasta. Ruokakauppaa etsiessämme päädyimme kiertämään myös tavaratalon puolen kyläkaupasta. Ilmeisesti kaupan ympäristössä järjestetään kesäkaudella lähes päivittäin jonkinlaisia tapahtumia, jotka vetävät ihmisiä alueelle. Päätimme ottaa kokemuksesta kaiken irti ja majoittua autoissa kyläkaupan omalla Onnela -leirintäalueella. Automme eivät ole varsinaisesti matkailuautoja, joten emme tarvinneet sähkönsyötöllä varustettua paikkaa. Päätimmekin ottaa autoille telttapaikat leirintäalueen nurmelta. Tämä osoittautui järkeväksi vaihtoehdoksi. Pääsimme hieman erilleen alueen muusta toiminnasta ja saimme autot suosimaamme siilimuodostelmaan yöksi. Kyläkauppa ja leirintäalueen karavaanarimeininki oli ylittänyt kaikki odotuksemme. Kokkailimme leirissämme vielä päivällistä ja suunnittelimme seuraavaa päivää ennen yöpuulle vetäytymistä. Matka oli alkanut melkoisella ostoskeskusten kiertämisellä.

Päivä 2

Tuuri – Lapua – Kalajoki – Pello

Heräsimme Onnelassa aurinkoiseen aamuun. Käytimme hyväksi leirintäalueen palveluita täyttämällä autojen vesikanisterit piripintaan ja käymällä saunassa. Runsaan aamiaisen jälkeen päätimme lähteä tien päälle. Hyvin nukutun yön jälkeen olisi mukava ajella hieman pidempikin päivämatka. Matkan varrella pysähdyimme lounastamaan Lapualla paikallisessa pizzeriassa ja Kalajoella ihailemassa hiekkasärkkiä. Tässä vaiheessa soittolistalle olivat päätyneet vanhat kotimaiset käännösiskelmät Tapani Kansan kappaleen “Kalajoen hiekat” johdattamana. Ilma oli koko päivän ollut aurinkoinen, mutta hieman tuulinen. Kalajoen korkeudella huomasi jo pohjoisen ulottuvuuden lämpötilassa. Pysähdyimme Tornion Portissa ruokakaupassa ja tankkaamassa autot.

Seuraavaksi yöpymispaikaksi oli valikoitunut Mikon kaverin puhelimessa vihjaama Torniojoen rannalla oleva leiripaikka. Aavasaksan kohdalla päätimme käydä katsastamassa paikan hienon näköalan ja käydä tutkimassa mahdolliset geokätköt. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että hyttyset olivat jo liikkeellä runsain verenhimoisin joukoin. Pakenimme vaivihkaa Aavasaksalta kohti suunniteltua leiripaikkaa. Pitkien etsintöjen jälkeen emme onnistuneet paikantamaan vihjattua leiripaikkaa. Myöhemmin selvisi, että kyseinen alue oli aiemmin samana vuonna suljettu leiriytyjiltä.

Majoittuminen tienvarren levähdyspaikalla alkoi olla tosiasia, sillä kellon ollessa lähellä puolta yötä olimme kaikki valmiita nukkumaan. Päätimme kuitenkin ajaa sattumanvaraisesti valittua metsätietä jonkin matkaa ja majoittua sen päässä olleen hakkuuaukean laitaan. Ilmoitettuani meneväni nukkumaan jo ennen iltapalaa Mikko ja Osku päättivät ilokseni lentää kuvauskopterilla iltapalabakkanaaliensa ohessa. Lopulta leiriin saapui kuitenkin hiljaisuus.

Päivä 3

Pello – Ylläs – Kåfjord

Herättyämme jälleen kerran hienoon auringonpaisteeseen kokkailimme pekonilla ja paistetuilla kananmunilla vahvennetun aamiaisen. Olimme suunnitelleet ajavamme päivän aikana käsivartta pitkin Guolasjärvelle, missä suunnittelimme seuraavan yön leiripaikan olevan. Seuraava päivä käytettäisiin Haltin huiputukseen, mikäli keli olisi suosiollinen. Olimme myös tiedustelleet kartalta Karesuvannosta lähtevän käsivarren pohjoisrajaa myötäilevän mielenkiintoisen tieuran, joka johtaisi parhaimmillaan lähes Kilpisjärvelle asti.

Sääennuste lupaili huonoa säätä Haltille, mutta reittiä ei tässä vaiheessa lähdetty muuttamaan siitä huolimatta. Matkan varrella poikkesimme Yllästunturin hiihtokeskukseen kokeilemaan, josko saisimme luvan ajaa kyseisen tunturin laelle. Mikko muisteli huipulle menevän jonkinlaisen huoltotien. Lyhyen tiedustelun ja parin puhelinsoiton jälkeen saimme luvan ja ajoimme Ylläksen laelle katselemaan maisemia. Tunturin huippu ei hiihtohisseineen ja radiomastoineen sinänsä ollut kovin idyllinen, mutta sieltä aukeni todella hienot näkymät joka suuntaan. Tähän Ylläs-episodiin kului melko paljon aikaa, mutta lomallahan tässä oltiin. Ennen pitkää olimme jälleen liikkeellä pohjoiseen.

Hieman Muonion jälkeen huomasimme tienposkessa rinkka selässä liftaavan hahmon. Päätimme ottaa miehen kyytiin. Saksasta liftaamaan lähtenyt Englannista kotoisin oleva Jake oli matkalla Nordkapiin. Hän pääsisi kyydissämme Kilpisjärvelle asti. Karesuvannon Rajabaarissa tankkasimme autot ja joimme kahvit. Nyt pääsisimme vihdoin pois kestopäällysteeltä. Navigoimme Oskun johdolla tieuran alkupisteeseen. Ensimmäiset kilometrit olivat pienehköä hiekkatietä, mutta kun pääsimme varsinaisen uran alkuun, oli pettymys melkoinen. Ura olikin selkeästi mönkijöille tarkoitettu polku, jonka pitkospuut eivät mitenkään kestäisi autojemme painoa. Kävimme vielä tutkimassa muutamia varteenotettavia uria, mutta niiden kaikkien osalta pääsimme samaan lopputulokseen. Pikaisen palaverin jälkeen päätimme suunnata takaisin päätielle. Ajaisimme Norjan puolelle Guolasjärvelle ja leiriytyisimme sinne.

Karesuvannon jälkeen oli alkanut sataa. Kilpisjärvellä hyvästelimme Jaken ja jatkoimme matkaa kohti Norjan rajaa. Rajan pinnassa kävimme ajamassa saksalaisten sodan aikana rakentamaa tietä pienen lenkin. Tässä vaiheessa sade oli muuttunut infernaaliseksi ja vettä tuli kuin saavista kaataen. Kilpisjärven alueen maisemat olivat todella hienoja, mutta kun pääsimme rajan yli Norjan puolelle kävi välittömästi selväksi kumpi valtio oli päätynyt voittajaksi maisemien jaossa. Norjan puolella lumihuippuiset vuoret ja niiden rinteitä kuohuvat vesiputoukset olivat kuin suoraan Taru sormusten herrasta – elokuvista. Välillä tie laskeutui pitkien alamäkien saattelemana ja välillä kiivettiin ylämäkiä. Mutkatiet kiertelivät vuonoja. Sinne tänne oli rakennettu myös matkaa nopeuttavia tunneleita.

Reissumme aikaan sattui tällä suunnalla olemaan kohtuullisen paljon tie- ja tunnelitöitä, jotka osaltaan hidastivat matkantekoa. Saavuimme Kåfjorddaleniin puolen yön jälkeen ja lähdimme nousemaan kohti Guolasjärveä. Torfossenin sillan jälkeen tie muuttuu serpenttiinimäisesti nousevaksi. Muutaman kilometrin edettyämme tätä serpenttiinitietä huomasimme suuren lumikinoksen tiellä. Tie kulki vuoren seinämää myöten ja lumi oli kasaantunut tien poikki siten, että tien reunassa oli noin puolen metrin levyinen lumeton kohta, jonka jälkeen heti pientareelta rinne laski rotkoon. Lunta oli tien myötäisesti noin sata metriä pitkä kinos. Kun aloitimme lapioimaan lunta, huomasimme sen olevan kovaksi painautunutta nuoskalunta, joka ei painunut auton renkaan alla. Lapiodessamme lunta varisi myös tien sulalle osalle. Kokeilimme ajaa Land Cruiseria hiukan eteenpäin kaivamassamme lyhyessä urassa sillä seurauksella, että auton etuosa liukui hieman sivuttain kohti rotkoa. Lyhyen riskiarvion jälkeen totesimme, ettei hommassa olisi mitään järkeä.

Guolasjärvelle olisi vielä reilusti matkaa ja vastaavia lumikinoksia voisi olla useita ennen sitä. Tässä vaiheessa kello oli kolme aamulla. Olimme lapioineet jäistä lunta vesisateessa ja olimme hiestä märkiä. Surkuhupaisissa tunnelmissa laskimme lapioita liukureina käyttäen rinnettä alas ja mietimme oliko kesäloman viettämisessä näin mitään järkeä. Halti jäisi meidän osaltamme käymättä tällä kertaa. Pettymys oli kova, vaikka olimme varautuneet etukäteen tähänkin mahdollisuuteen. Laskeuduimme takaisin Torfossenin sillan kupeessa olevalle levikkeelle ja leiriydyimme siihen kaatosateessa.

Päivä 4

Kåfjord- Alta

Sade oli lakannut yön aikana ja oli mukava saada autoista hiukan luukkuja auki ja kosteutta ulos. Positiivista oli myös huomata, ettei hyttysiä ollut näin pohjoisessa ollenkaan. Yön aikana olimme ihmetelleet joka puolelta kuuluvaa kellojen kilkatusta. Kilinä paljastui alueella vapaana laiduntavien lampaiden kaulassa olevien kellojen aiheuttamaksi. Lampaita oli yllättävän paljon ja niiden touhuja oli mukava seurailla aamukahvin lomassa.

Hoitelimme aamutoimet loppuun ja teimme päivän reittisuunnitelman. Mikon Jeepissä ilmeni vika, joka esti jakolaatikon vaihtamisen hitaalle nelivedolle. Jeep-asiantuntijoiden puhelinkonsultaation ja Mikon oman diagnoosin perusteella vika paikantui jakovaihteiston vaijerin kuoreen. Vikaa ei saattaisi korjattua ilman uutta vaijeria. Hidasta nelivetoa kuitenkaan tuskin tarvittaisiin tällä reissulla, joten päätimme ajaa Altaan ja miettiä siellä illan ohjelmaa. Ennen lähtöä päätimme ajaa vielä ylös lumikasalle ja käydä tutustumassa läheiseen hylättyyn kaivokseen ja sen viereiseen vesiputoukseen. Kaivokseen liittyi myös kohtuullisesti säilyneitä rakennusten raunioita.

Kaivosseikkailun jälkeen otimme suunnaksi Altan. Tie Altaan oli kaikin puolin upea ja olisi ollut varmasti vieläkin upeampi moottoripyörällä tai urheiluautolla. Altassa kävimme paikallisessa ruokakaupassa ja tankkasimme autojen tankit täyteen. Navigoimme itsemme vanhan postitien alkuun ja ryhdyimme kartoittamaan optimaalista leiripaikkaa. Leiriydyimme tien varteen suojaiseen kohtaan, jossa tie lähti nousemaan puuttomalle ylängölle. Leiri saatiin jälleen pystyyn puolenyön aikoihin.

Teimme tulet ja laitoimme hiiligrillin lämpiämään Torniosta hankittuja possunkylkiä varten. Tämän takia kompressorijääkaappi on aivan ehdoton seikkailuvaruste. Yhteensä 120 litraa kylmäsäilytystilaa kolmessa autossa mahdollistaa pitkänkin reissun ruokahuollon tuoreilla liha- ja maitotuotteilla. Tuuli oli melko navakkaa, joten kiinnitimme Mikon ARB-markiisiin sivuseinät, joiden suojissa oli miellyttävä valmistaa runsas grilliateria. Ruokailun lomassa seurasimme auringon käymistä alimmassa kohdassa horisontin yläpuolella ja uuden päivän alkamista ennen kuin vetäydyimme autoihin nukkumaan. Auringon paistaessa yötä päivää olin kiitollinen pimeästä majoitustilasta, jonka ikkunaton lavakate tarjosi.

Artikkeli jatkuu osassa 2.